Geriatri Johanna Skyttä työskentelee Varhassa, Tyksin Palliatiivisessa keskuksessa. Hän puhui hauraan ja hiipuvan potilaan hoidosta

 

Palliatiivinen vaihe voi kestää päivistä vuosiin. Potilaan yleisvointi ja toimintakyky voi vaihdella itsenäisesti kotona pärjäävän ja täysin autettavan vuodepotilaan välillä riippuen taustasairaudesta. Potilasta nesteytetään ja hoidetaan aktiivisesti esimerkiksi infektioissa. Potilas voi hyötyä erikoissairaanhoidon toimenpiteistä, joita ovat esimerkiksi palliatiiviset (stenttaukset, sädehoito ja rakkotoimenpiteet) ja kardiologiset toimenpiteet, neuroginen akuuttihoito tai murtumien leikkaushoito.

​

Kun potilaan oiretaakka lisääntyy ja itsenäinen toimintakyky heikkenee, siirrytään saattohoitovaiheeseen, jonka kesto on rajallinen.

​

• Potilaalla on oikeus saada oikea-aikaista hoitoa.

• Potilaan ennakoiva hoitosuunnitelma tulee tehdä rauhassa, taudin rauhallisessa ja vakaassa vaiheessa keskustellen sekä potilaan että läheisten kanssa.

• Potilaan voinnin romahtaessa on selvitettävä, onko syynä palliatiiviseksi linjattu sairaus vai jokin hoidettavissa oleva syy. Kyse voi olla sellaisesta perustaudin pahenemisvaiheesta, josta potilas voi vielä kuntoutua.

• Potilaan parasta hoitoa on suojella häntä epätarkoituksenmukaiselta hoidolta ja liian raskailta hoitotoimenpiteiltä. Olennaisinta on oireiden ja muun kärsimyksen lievitys, turva ja perushoito. Tämä palliatiivisen ja saattohoidon vaihe on korvaamattoman tärkeää aikaa potilaalle ja hänen läheisilleen.

• Elämän loppuvaihetta edeltäviä ennakoivia merkkejä ovat jatkuva suorituskyvyn heikkeneminen, tahaton painon lasku, suunnittelemattomat sairaalajaksot, avun tarpeen lisääntyminen, elinten vajaatoiminta ja verenkuvamuutokset, infektiokierre, etenevä nielemisvaikeus, syvenevä hengitysvajaus, neurologisilla potilailla vaikeasti hallittavat monimuotoiset oireet, muistin heikkeneminen ja vaikea-asteinen dementia, jossa potilas ei tunnista läheisiään, mielekkään kommunikaation puuttuminen, virtsan- ja ulosteen pidätyskyvyttömyys ja osallistumattomuus hoito- ja tutkimustoimenpiteisiin.

• Lääkehoidon kokonaisarviointi on tarpeen. Onko potilaalla tarpeettomia lääkkeitä, joita on ehkä aloitettu kymmeniä vuosia aiemmin, jolloin tilanne on ollut toinen? Tarvitaanko pikemminkin oirehoitoa ja toimintakykyä tukevaa lääkitystä?

• Lääkehoidon tavoitteet muuttuvat: Diabeteksen hoidossa on turvallisempaa tavoitella hieman korkeampia verensokeriarvoja kuin aiemmin, jotta vältettäisiin vaarallisen matala verensokeritaso. Myös sydän- ja verenpainelääkityksiä kevennetään usein, koska elämän loppuvaiheessa verenpaine yleensä laskee muun muassa painonlaskun vuoksi. Matala verenpaine lisää potilaan kaatumisriskiä ja väsymystä.

• Ennakoiva hoitosuunnitelma huomioi seuraavat asiat:

  1. Kivun, joka on aina subjektiivinen kokemus

  2. Hengitystieoireet; hengenahdistuksen, yskän ja limaisuuden

  3. Psyykkisen voinnin; ahdistuksen, masennuksen, sekavuuden ja unettomuuden

  4. Ruoansulatuskanavan tilan; pahoinvoinnin, ruokahaluttomuuden, ummetuksen ja ripulin

  5. Kuumeen

  6. Uupumuksen ja väsymyksen

• Kivun kartoituksessa on tärkeä selvittää milloin, missä ja millaista kipu on (tasaista, jomottavaa, aaltoilevaa, sähköistä, pistävää), paljonko sitä on ja mikä pahentaa tai lievittää sitä. Mitä kivusta seuraa?

  1. Muistisairaan kivun erityispiirteet

  2. Huomioi kivun tunnetta sekoittavat tekijät: ummetus, virtsavaivat, suun kipu ja pahoinvointi

  3. Muista kipulääkityksen erilaiset antoreitit: iho, suu, pumppu ja suppo

  4. Mielimusiikin kuuntelun on havaittu lieventävän potilaan kivuliaisuutta

• Saattohoitovaiheessa on tärkeää kiireettömyys ja hyvä vuorovaikutus potilaan ja läheisten kanssa. Merkityksellistä on toivon, turvallisuuden kokemuksen ja luottamuksen luominen.